Antakaa ymmärtää!

12.6.2012

Euroopan unioni on valtava byrokraattinen järjestelmä, joka on kehittynyt ja monimutkaistunut perussopimus perussopimukselta aina Euroopan hiili- ja teräsyhteisöstä alkaen. Jäsenvaltioiden kansalaisten perusoikeuksiin kuuluu saada tietoa unionin toiminnasta.

Unioni on jatkuvasti esillä uutisissa, ja Eurooppatiedotus toimii 13 maakunnassa. Tieto ei silti tunnu tavoittavan kansalaisia, eikä heillä ole EU:n toiminnasta vieläkään selkeää kuvaa.

Miten unioni voi esittää monimutkaiset asiat kiinnostavasti ja ymmärrettävästi? Entä toimittajat? Sama vaatimus koskee heitäkin. EU-uutisoinnissa pitäisi keskittyä asioiden selventämiseen ja taustoittamiseen, ei vain mekanismien ja miljardien heittelyyn ilman asiayhteyttä.

Kun ei ymmärrä, ei kiinnosta. Ja jos EU ei kiinnosta ketään, eivät kansalaiset edes yritä vaikuttaa unionin toimintaan. Vuoden 2009 eurovaaleisa vain 40,3 prosenttia suomalaisista käytti äänioikeuttaan.

Epätietoisuus herättää myös epäluuloisuutta. Se purkautuu mielipidesivuilla ja keskustelupalstoilla aggressiivisena mutta älyllisesti säästeliäänä eurokriittisyytenä.

Joskus kansalaisen on itse otettava asioista selvää. Toisaalta poliitikkojen on muistettava, ettei monimutkaisen tiedon esittäminen ymmärrettävästi tarkoita populistisia yksinkertaistuksia. Liian yksipuolinen tai pahimmillaan vääristynyt kuva unionin toiminnasta ei ole lopulta kenenkään etu.

Epärehellisyydelle ja kähmimiselle ei voi rakentaa

Kari Hämäläinen | 12.06.2012 12:51

http://www.spiegel.de/international/europe/how-germany-s-eu-partners-are...

EU on alusta lähtien ollut yksi pahuksen mullemullemulle ahneiden maiden kähmintäliitto höystettynä talousrikollisuduella. Vai miten voit selittää kaksi pääkaupunkia?

Ja kuten voi todeta niin koko EU on pedattu hämärän bisneksen keskelle ja useita tärkeitä hallintoelimiä on "sopivasti" sijoitettu korkean pankkisalaisuuden maahan eli Luxemburgiin jolla on erittäin hämärä maine.

"Luxembourg was placed first for personal safety while it was ranked 19th for quality of living.[4] It is a seat of several institutions of the European Union, including the European Court of Justice, the European Court of Auditors, the Secretariat of the European Parliament, the European Investment Bank, and the European Investment Fund."

"Concern about Luxembourg's banking secrecy laws, and its reputation as a tax haven, led in April 2009 to it being added to a "grey list" of nations with questionable banking arrangements by the G20."

DAS Spiegelin linkki ei toimi

Kari Hämäläinen | 12.06.2012 14:44

Pistäkää kookletuksen hakukenttään:
"A Game of Euro Chicken Playing Until the Germans Lose Their Nerve" sekä "Der Spiegel"

Joko Euroopan Yhdysvallat keskushallintoineen tai pelkkä

Matti Hietala | 12.06.2012 15:19

vapaakauppa-alue.
Nykyinen EU on tarpeettomien byrokraattien valtava hiekkalaatikko joka on rasitteeksi kansalaisilleen.

Mikä ihme pistää uskomaan korruption katoamiseen?

Kari Hämäläinen | 12.06.2012 17:03

Kun liittovaltiota ja tiivistymistä tarjotaan niin millä ihmeen vippaskonstilla se koruptioero etelän ja pohjoisen välillä katoaa samaten kuin työn tuottavuus?

Tuo liittovaltio/eurobondit on sama asia ja pulassa olevien pankkien ja poliitkkojen märkä päiväuni. Saadaan velat totaalisesti kumottua niidenkin niskoille jota niillä ei vielä ole.

Ja arvatkaa saadaanko tällä ihan suoraan keskistettyä valtaa keskeisimille pankeille?

Miksei tässä ketjussa ole kattavasti tiedotettu EVM:stä?

Kari Hämäläinen | 13.06.2012 14:37

Jotain vähän filunkia EVM:ssä? EVM on eliö jolla on oikeus haastaa muita oikeuteen, mutta EVM:ää EI VOI HAASTAA OIKEUTEEN SAATIKA EVM:n alaisia työntekijöitä.

Antaako vihreä liike periksi pankeille?

http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw/?$%7BAPPL%7D=akirjat&$%7BBASE%7D=akirjat&$%7BTHWIDS%7D=0.20/1339484960_459784&$%7BTRIPPIFE%7D=PDF.pdf

32 ARTIKLA
Oikeudellinen asema sekä erioikeudet ja -
vapaudet
1. Jotta EVM voi täyttää tarkoituksensa,
EVM:lle myönnetään tämän artiklan mukainen
oikeudellinen asema sekä tämän artiklan
mukaiset erioikeudet ja -vapaudet kunkin
EVM:n jäsenen alueella. EVM pyrkii saamaan
oikeudellisen asemansa ja erioikeutensa
ja -vapautensa tunnustetuiksi myös muilla
alueilla, joilla se hoitaa tehtäviään tai joilla
sillä on varoja.
2. EVM on täysimääräinen oikeushenkilö;
sillä on täysi oikeuskelpoisuus
a) hankkia ja luovuttaa irtainta ja kiinteää
omaisuutta,
b) tehdä sopimuksia,
c) olla kantajana tai vastaajana oikeudenkäynneissä,
ja

d) tehdä päätoimipaikkaa koskeva sopimus
ja/tai pöytäkirjoja, jotka ovat tarpeen sen
varmistamiseksi, että sen oikeudellinen asema
sekä erivapaudet ja -oikeudet tunnustetaan ja
pannaan täytäntöön.
3. EVM sekä sen omaisuus, rahoitus ja varat,
olivatpa ne missä tahansa ja kenen hallussa
tahansa, nauttivat oikeudellista koskemattomuutta
kaikenlaisten oikeudenkäyntienosalta
lukuun ottamatta tilanteita, joissa EVM
luopuu nimenomaisesti koskemattomuudestaan
mitä tahansa menettelyä varten tai minkä
tahansa sopimusehdon mukaisesti, mukaan
lukien rahoitusvälineitä koskeva asiakirjaaineisto.
4. EVM:n omaisuus, rahoitus ja varat, olivatpa
ne missä tahansa ja kenen hallussa tahansa,
on vapautettu etsinnästä, takavarikosta,
pakkoluovutuksesta ja menetetyksi julistamisesta
sekä kaikenlaisesta muusta täytäntöönpano-,
oikeus-, hallinto- tai lainsäädäntötoimella
toteutettavasta takavarikosta, haltuunotosta
tai ulosotosta.
5. EVM:n arkistot ja kaikki EVM:lle kuuluvat
tai sen hallussa olevat asiakirjat ovat
loukkaamattomia.
6. EVM:n tilat ovat loukkaamattomia.
7. Kunkin EVM:n jäsenen ja kunkin valtion,
joka on tunnustanut EVM:n oikeudellisen
aseman sekä erioikeudet ja -vapaudet, on annettava
EVM:n virallisille viestintäyhteyksille
sama kohtelu, jonka se myöntää EVM:n jäsenen
virallisille viestintäyhteyksille.
8. Siinä määrin kuin tässä sopimuksessa
tarkoitetun toiminnan toteuttamiseksi on tarpeen,
kaikki EVM:n omaisuus, rahoitus ja varat
on vapautettava kaikenlaisista rajoituksista,
sääntelystä, tarkastuksista ja maksujen
keskeytyksistä.
9. EVM on vapautettava kaikista vaatimuksista,
jotka koskevat vaatimusta valtuutuksen
tai toimiluvan saantiin luottolaitoksena, sijoi-

Hyvä esimerkki €uromaiden ristiinlainaamisesta

Kari Hämäläinen | 14.06.2012 14:26

"vähän" populistinen "verbaalinen murhaaja" Farage, mutta kannattaa kuunnella keskikohda ristiinlainaukset tarkkaan. Noin se menee. Kohdasta 1.20

http://www.youtube.com/watch?v=j_0g-LImpoU

Vielä parempi kuin Farage - italian laina huutokauppa

Kari Hämäläinen | 14.06.2012 14:43

Mitä suSmessa Talousanomat uutisoivat Italian lainahuutokaupasta? "Korko vähän nousi" No eihän se ole paha eihän? Ja kysyntäkin ylittireipaasti tarjotun!?
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/06/14/italian-korkokulut-s...

MUTTA, kun todellisuudessa lainaa oli juuri ostamassa sellaiset tahot jotka oli oblikaatiot sen ostamiseen eli sitä kuuluisaa ristiinostamista .

Italia ei oikeasti ole ollut pitkään aikaan vapailla markinoilla vaan EKP on syöttänyt sinne rahaa.

Kreikkalainen demokratia?

Kari Hämäläinen | 15.06.2012 9:09

Artikkeli bloombergista joka valottaa Kreikan "demokratiaa".

http://go.bloomberg.com/euro-crisis/2012-06-14/greek-reformers-face-gord...

"About 70 percent of regulations were approved directly by ministers between 1975 and 2005, and just 2 percent were the result of parliamentary actions, Karkatsoulis says in this OECD presentation."

Mihin parlamenttia tarvitaan jos se ottaa osaa 2%:iin päätöksisitä?

Jos tämä edes osin pitää paikkaansa niin ei Kreikka ole demokratia edes. Taitaa olla vähän samaa vikaa Suomessakin?

EKP:n rahanpumppaus - arvatkaas onko sääntöjen mukaista?

Kari Hämäläinen | 15.06.2012 13:29

"Mario Draghi says ECB ready to act 'where needed'"

http://www.bbc.co.uk/news/business-18454851

Siinähän se taas tuli EU:ta ja Euoa ja miten sääntöjä ei noudateta laisinkaan. EKP varautuu siihen että Kreikka lähtee jos se ei suostu marginaalisiin joustoihin joita EU tarjoaa.

Miten EU:sta voi saada minkään siistin kuvan? Vakausopimukset kaikki on pelkkää paperia eikä kukaan niitä noudata. Ja Saksa ensimäinen vakaussopimuksen loukaaja.

Ensimäinen askel luottamukseen on se, että sopimuksista pidetään kiinni. Tähän ei EU:sta ole.

Vielä en ole varma missä muodossa tuo tulee, mutta suorana lainan vai Valtion velkakirjojen ostona, mutta käytännössä se on rahan painamista.

Hyvin paljon mätää EU:ssa? - presidentikin jo reagoi

Kari Hämäläinen | 17.06.2012 16:31

Miksi köyhtä suomalaiset maksavat(oikeammin antavat tulevat verovaransa) rikkaille €uromaille, kuten Italialla, Irlanille, Espanjalle etc? Italiaahan tukee EKP ja juurihan Jyrki korvamerkkasi EKP:lle lisärahaa budjetiin EKP:tä varten.

ja Kreikanhan rahat ovat jo aikoja sitten juokseet Sveitsiin turvaan eli tuo tuilastopylväse ei kerro totuutta.

http://euroetana.blogspot.fi/
http://2.bp.blogspot.com/-9-p5I56aeGQ/T93DDR71z0I/AAAAAAAAFCA/W7sm6Z1VWm...

Euroopasta on hyvin vaikea saada tasapuolista demokraattista kuvaa, muutakuin selailemalla EU:n omia virallsiia sivuja ja samalla pidättäytyä lukemasta muuta mediaa.

Jokin joka on rakennettu näin mädälle ja korruptoituneelle pohjalle ei voi olla järkevä paikka rehelliselle suomalaiselle.

Euroopan ytimessä on yksi maailman suurimista kuolmenakaupiaista

Kari Hämäläinen | 18.06.2012 15:12

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Saksa+panssaroi+saudidynastiaa/1...

http://www.hs.fi/ulkomaat/Lehti+Saudi-Arabia+haluaa+ostaa+Saksasta+60080...

Ihmeellistä on , että koko vihreä väki on hiljaa. JOS nämä olisivat jenkkikalustoa niin kyllä kilpalauklantaa piisaisi , mutta nyt se on vihreä Saksa.

Ja Suomen säähavaintolaitteista/ammunanohjauksesta vielä nostetaan iso halloo???

Puhumattakaan Ruotsin asetehdashankkeista.

Tulee aika kumma olo, kun puhutaan samassa lauseessa samaan aikaan EU, rauha ja demokratia.

Kommentit

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.