Valtio ilman uskontoa, kiitos

29.11.2010

Husein Muhammed

Päivi Räsäsen ja Timo Soinin kaltaiset uskonnolliset konservatiivit ovat yhtä suuri uhka länsimaiselle yhteiskunnalle kuin vanhoillinen islam.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kertoi Iltalehdessä (11.11.) näkemyksiään perheestä, ehkäisystä ja abortista. Soini on roomalaiskatolinen, hän kääntyi 23-vuotiaana Irlannin-matkallaan.

Jo aiemmin Soini on kertonut kääntymisensä syyksi naispappeuden. Hän siis vastustaa edelleen naispappeutta. Samoin hän vastustaa aborttia, homoseksuaalien avioliittoa ja ehkäisyvalistuksen antamista afrikkalaisille. Samaan aikaan hän vastustaa kehitysapua ja pakolaisuutta.

Jos vertaamme Soinia tuoreeseen Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaamiin, Anas Hajjariin, paljastuu varsin mielenkiintoisia asioita. Hajjar seuraa tehtävässä äskettäin menehtynyttä Khodr Khaled Chehabia.

Hajjar kertoi Ylen aamutelevisiolle, että ”Suomen islamilaiset aikovat pitää kiinni uskontonsa perusasioista.” Hänen mukaansa ”konkreettinen esimerkki ... liittyy vaikkapa suhtautumiseen seksuaalisuuteen. Meille on tärkeätä, että seksuaalisuus on nimenomaan avioliiton sisällä … Se ei ole niin, että mennään löysäksi, että jo esiaviolliset suhteet ovat sallittuja, ne eivät ole sallittuja.”

Muiden imaamien tavoin Hajjar ei kannata naisimaamiutta, eikä tietenkään samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Ehkäisystä tai ehkäisyvalistuksesta hän ei ole vielä lausuntoa antanut.

Hajjar haluaisi soveltaa perheasioissa shariaa, islamin lakia. Sharian mukaan naisella on heikommat mahdollisuudet saada eroa kuin miehellä, hänen pitää todistaa, että hänellä on ”päteviä syitä” eronhakemiseen. Mieheltä sharia ei vaadi samoja perusteita.

Suomen lain mukaan kummallakin osapuolella on oikeus hakea eroa ilman perusteluja.

On hullunkurista, että puolueista perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit meluavat eniten juuri islamista, kun ne samaan aikaan muistuttavat puolueista ylivoimaisesti eniten islamin vanhoillista tulkintaa lähes kaikissa yhdenvertaisuuteen, tasa-arvoon ja perhepolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä.

Voisin jopa kärjistää, että jos perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit saisivat jollain keinolla Suomessa enemmistöhallituksen, maamme lainsäädäntö – en ota tässä huomioon kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, jotka Suomi on onneksi ratifioinut – menisi kertaheitolla ihmisoikeuksien näkökulmasta useita vuosia taaksepäin.

Suomen maallinen lainsäädäntö alkaisi siten muistuttaa vanhatestamentillista Mooseksen lakia ja tietenkin samalla myös perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien kovasti kammoamaa shariaa.

Imaami Anas Hajjarin erottaa Soinista ja Päivi Räsäsestä se, ettei Hajjar juurikaan pyri vaikuttamaan maalliseen politiikkaan ja ainakaan tuomaan sinne uskonnollisia käsityksiään.

Hajjarkin varmaan ymmärtää, että maallinen, sekulaari yhteiskunta on kaikille uskonnoille paras. Vain sekulaari valtio, erityisesti tiettyjen uskontojen erityisoikeuksista luopuminen, voi taata todellisen yhdenvertaisuuden ja uskonnonvapauden.

Vaikka olenkin muslimi, kannatansekulaaria valtiomuotoa ja nykyisen kahden uskontokunnan, luterilaisen ja ortodoksisen, suosimisen lakkauttamista.

Samalla uskonnonopetus pitää uudistaa. Kaikille yhteinen katsomusaine sisältää ongelmia, mutta vielä enemmän ongelmia aiheutuu oman uskonnon opettamisesta.

Maallinen valtiomuoto, jossa kirkko –tai uskonto – ja valtio ovat perustuslaissa selkeästi erotettu toisistaan, voidaan toteuttaa esimerkiksi joko Ranskan ja Turkin malliin perustuen (laïcité-periaate) tai Yhdysvaltain tapaan.

Laïcité tarkoittaa julkisten ja uskonnollisten tahojen erottamista ja erillään pitämistä. Laïcité voidaan suomentaa tunnustuksettomuudeksi tai valtion puolueettomuudeksi uskontojen ja muiden todellisuuskäsitysten suhteen.

Tunnustukseton valtio ei aseta mitään uskontoa erityisasemaan ja takaa jokaiselle ajatuksenvapauden. Se suhtautuu puolueettomasti ja tasavertaisesti kaikkiin uskontoihin ja uskonnottomiin todellisuus- ja elämänkäsityksiin.

Yhdysvaltojen perustuslain ensimmäinen lisäys muun muassa kieltää Yhdysvaltain kongressia säätämästä lakia, joka määrää valtionuskonnon tai asettaa jonkin uskonnon etuasemaan muihin uskontoihin nähden, ja joka kieltää vapaan uskonnon harjoittamisen, tai joka rajoittaa sananvapautta tai lehdistönvapautta.

Ranskan ja Turkin malli mahdollistaa valtion puuttumisen esimerkiksi uskonnolliseen vaatetukseen, mikä Yhdysvalloissa ei tule kuuloonkaan.

Yhdysvaltain malli on tässä suhteessa ihmisoikeusnäkökulmasta selkeästi parempi vaihtoehto. Yhdysvaltain malli takaa mahdollisimman laajan sanan- ja uskonnonvapauden, eli modernin demokratian kulmakivet.

Sekä Räsänen, Soini että Hajjar kannattavat oman uskonnon opettamista kouluissa. Ranskassa, Turkissa ja Yhdysvalloissa uskontoa ei julkisissa kouluissa opeteta.

Ranskassa valtion kouluissa opetetaan etiikkaa ja Ruotsissa uskontotietoa. Uskontotieto on kuitenkin osoittautunut ongelmalliseksi, koska opetus on vaivihkaa muuttunut tunnustukselliseksi ja valtionkirkkoon kuulumattomille on jouduttu myöntämään vapautus uskontotiedon opetuksesta.

Itse kannatan Ranskan mallin mukaista etiikkaa, jonka periaatteet pitäisi tarkkaan pohtia siten, ettei opetuksesta tule tunnustuksellista opettajasta riippuen.

Uskontoon liittyviä kulttuurihistoriallisia asioita voisi aivan hyvin siirtää muiden oppiaineiden alaisuuteen, kuten historiaan ja yhteiskuntaoppiin.

Tässäkin pienessä, mutta yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon kannalta erittäin tärkeässä yhteiskunnallisessa kysymyksessä ääripäät muistuttavat toisiaan.

Konservatiivisuus yhdistää perussuomalaisia ja kristillisdemokraatteja sekä niiden keulahahmojen uskonnollisia käsityksiä vanhoilliseen islamiin. Samaan aikaan nämä puolueet hakevat suosiota lietsomalla uhkakuvia islamin muka turmiollisesta vaikutuksesta länsimaiseen yhteiskuntaan.

Tässä unohtuu, että myös meitä maallistuneita, ihmisoikeuksia kannattavia muslimeja löytyy vaikka kuinka paljon.

Itse asiassa juuri uskonnolliset konservatiivit itse ovat yhtä suuri uhka länsimaiselle yhteiskunnalle kuin vanhoillinen islam.

Kirjoittaja on vihreiden eduskuntavaaliehdokas Helsingissä ja lakimies, jolta ilmestyy vuoden 2011 alussa kirja muslimeista Suomessa. Kirjoitus on julkaistu alunperin 26. marraskuuta ilmestyneessä lehdessä.

Tweet