Takaisin vihreyden alkulähteille

13.6.2011

Tuomas Rantanen

Vihreiden vanha slogan ”emme ole vasemmalla emmekä oikealla vaan edellä” vääntyy jo yhä usemman vihreänkin mielessä muotoon ”emme ole vasemmalla emmekä oikella vaan pihalla”.

Tällä en tarkoita, etteikö tuo hiukan itseriittoinen slogan olisi joskus voinut pitää kutiaan.

Suomessa vihreä liike nousi 1970- ja 80-lukujen taitteessa kritisoimaan yhtä aikaa sekä luontoa riistäviä kapitalisteja ja maanomistajia että hierarkkista vasemmistolaista puoluekulttuuria vastaan.
Siellä edellä toden totta oli tyhjä paikka täytettävänä.

Mutta maailma muuttuu. Samalla kun vihreät ovat niin ajatuksiltaan kuin toimintakulttuuriltaan sopeutuneet turhankin hyvin puolueeksi vanhojen puolueiden joukkoon, yhteiskunnassa jännite kärjistyy toisella tavalla.

Köyhyys, eriarvoisuus ja näköalattomuus kasvavat, turvaverkot vuotavat, julkinen talous on ajatunut kriisiin ja yrittäjyyden eväät on syöty. Kansainvälisen mallin mukaan tästä johtuvaa poliitista turhautumista on helppo ohjata esimerkiksi muukalaisvihaan. Euroopan unionissa demokratiavaje on vielä suurempi kuin kansallisella tasolla. Pitemmän päälle rahaliiton koossa pitäminen edellyttää kansallisia budjetteja kontrolloivaa liittovaltiorakennetta.

Tähän kaikkeen vaihtoehdottomuuden politiikka tarjoaa lääkkeeksi markkinoiden vallan lisäämistä, vaikka se juuri on ongelmien perimmäinen syy.

Perussuomalaisten nousu ei ollut demokratian harha-askel, vaan looginen seuraus siitä vaihtoehdottomuuden politiikasta, jota vihreätkin ovat osaltaan olleet rakentamassa. Kehitys on johtamassa uuteen blokkijakoon. Toiselle puolen jäävät markkinaliberalistit ja -pragmatistit ja toiselle puolelle vaihtoehdon vaatijat.

Toisin kuin usein kuulee etenkin vasemmalta väitettävän, vihreissä ei ole sellaisia oikeistolaisia, joille markkinoiden vapauttaminen tai tuloerojen kasvu tai vallan keskittäminen kabinettikähmyjen käsiin olisivat sinänsä tavoiteltavia asioita.

Oikeisto–vasemmisto-erottelun sijaan vihreiden jakolinja kulkee pragmatistien ja idealistien välissä.

Soininvaaralainen teknokratia kutsuu aina eturiviin asiantuntijuutta ja torjuu kansalaisten osallisuutta ja arvokeskustelua. Se voi joskus auttaa päätöksenteossa, mutta politiikan perustaksi siitä ei ole.
Se on myös sen vanhan vihreyden antiteesi.

Vihreillä on nyt suuri vaara pudota kahden blokin väliin. Nykylinjallamme olemme liian mukautuvia kummankin puolen äänestäjien makuun.

Vihreiden on siksi aika valita. Ei oikeiston ja vasemmiston vaan pragmatismin ja idealismin välillä.

Asiat kärkeen ja vaihtoehdottomuus vaihtoon.

Kirjoittaja on helsinkiläinen vihreä kaupunginvaltuutettu ja Voima-lehteä, Fifi-verkkolehteä ja NHL:ää kustantavan Voima kustannuksen toimitusjohtaja. Kirjoitus on julkaistu alun perin 10. kesäkuuta ilmestyneessä Vihreässä Langassa.

Tweet