Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Kuutio kattokruununa

Jukka Nikulainen

Dyykkijä Jukka Nikulainen esittelee joka toinen viikko parhaat löytönsä.Jukka Nikulainen

Dyykkijä Jukka Nikulainen esittelee joka toinen viikko parhaat löytönsä.

5.2.2013

Jukka Nikulainen

Putkiremonttien ja peruskorjausten kauhut kuuluvat kaupunkilegendojen aateliin. Pitkittyneet aikataulut ja vesivahingot päihittävät pelottavuudellaan peikot ja menninkäiset.

Suomen verrattain myöhäinen kaupungistuminen toisen maailmansodan jälkeen tarkoittaa sitä, että iso osa kerrostaloistamme tulee vielä lähivuosien ajan olemaan peruskorjausiässä. Dyykkijän kannalta tämä on hyvä asia. Remonttilavat eivät tule aivan heti häviämään katukuvasta.

Linjasaneerausten ja julkisivuremonttien yhteydessä uusitaan usein esimerkiksi sähkönjakeluun ja valaistukseen liittyvät laitteet. Niinpä jätelavalle eksyy timanttiporattujen betonilaattojen ja viemäriputkien joukkoon myös muita, helpostikin uusiokäytettäviä esineitä.

Olen löytänyt remonttilavoilta paljon mielenkiintoista tavaraa. Hyvä esimerkki on kuvan osoitevalaisin. Myös posliinikantaisia, maitolasista tehtyjä pallomaisia käytävävalaisimia löytyy lähes jokaisen vanhemman talon remontin yhteydessä.

Muovinen kuutio on niin tuttu ja arkinen esine, ettei siihen yleensä kiinnitä huomiota ulkona. Eteisen valaisimeksi muutettuna se kääntää useammankin vierailijan pään. Tuttu, jokapäiväinen esine on yhtäkkiä muuttunut omituiseksi ja kiehtovaksi.

Osoitevalaisimen päässä on reikä, josta mahtuu pujottamaan kattolampun kannan. Kantoja myydään muutamalla eurolla sähkö- ja kodintarvikeliikkeissä. Kolme pitkää ruuvia kannattelee kuutiota kannassa ja johdossa kiinni.

Lampun valmistaminen vaatii hieman tee-se-itse -mieltä. Sokeripalaan kytkeminen ei vielä vaadi ammattilaista, mutta vaikeammissa projekteissa pitää tietysti kilauttaa sähköasentajalle. Se on kuitenkin pieni hinta ainutlaatuisesta kierrätyslampusta.





Viite