Ajojahtia vai asiaa?

4.7.2013

Lasse Leipola

Edward Snowden on juuri nyt kuuma nimi maailman tiedotusvälineissä. Viime vuosina esiin on noussut muitakin yllättäviä nimiä: Julian Assange ja Bradley Manning vuonna 2010, Kim Dotcom vuonna 2012 ja viimeisimpänä Aaron Swartz tämän vuoden tammikuussa.

Myönnetään heti alkuun, että näiden nimien niputtaminen yhteen on melko raju yleistys, mutta antakaa tilaa lyhyille perusteluille. Sitä ennen on kuitenkin syytä lyhyesti muistuttaa, kuka kukin on. Tai oli.

Julian Assange ja Bradley Manning ovat hahmoja samassa tarinassa. Irakissa palvellut Manning toimitti Assangen perustamalle Wikileaksille muun muassa diplomaattisähkeitä, muita asiakirjoja sekä videon, jossa Yhdysvaltain helikopterit tulittavat siviilejä ja kahta Reutersin toimittajaa. Wikileaks julkisti suuren osan materiaalista vuonna 2010, minkä seurauksena Manning otettiin kiinni ja häntä vastaan nostettiin syytteet.

Suomalaissaksalainen Kim Dotcom perusti vuonna 2005 Megaupload-palvelun, jonne kuka tahansa saattoi ladata mitä tahansa nimettömästi. Yhdysvaltain oikeusministeriö määräsi palvelun suljettavaksi tammikuussa 2012. Sen mukaan Dotcomin johtaman organisaation toiminta keskittyi tekijänoikeuksien rikkomiseen. Yhdysvaltain liittovaltion poliisi yrittää yhä saada Uuden-Seelannin hallituksen luovuttamaan Dotcomin Yhdysvaltoihin.

Monen 2000-luvulla kehitetyn verkkopalvelun taustalla vaikuttanut nettiaktivisti Aaron Swartz latasi koneelleen vuodenvaihteessa 2010–2011 miljoonia tieteellisiä artikkeleita JSTOR-tietokannasta. Swartzia vastaan nostettiin syytteet perustuen epäilykseen siitä, että hän oli aikonut jakaa näitä artikkeleita vertaisverkoissa. Häntä uhkasivat miljoonan dollarin korvaukset sekä jopa vuosikymmenien mittainen vankeustuomio.

Ja Snowden... No, se tarina on tuskin unohtunut tai jäänyt keneltäkään huomaamatta.

Kaikkia näitä viittä yhdistää usko siihen, että uusi teknologia lisää ja sen tulisi lisätä tiedonvälityksen vapautta mahdollisista seurauksista huolimatta. Ja juuri näiden mahdollisten seurauksien vuoksi heitä jahdataan kansallisen turvallisuuden tai tekijänoikeuksien nimissä.

Turvallisuus ja tekijänoikeudet ovat tärkeitä, puolustettavia asioita ja niiden suojaksi säädettyjen lakien rikkomisesta pitää seurata rangaistus. Ja tämän jutun viisikossa on muutama, joka on selvästi rikkonut lakia. Loppujen kohdalla ollaan enemmän tai vähemmän harmaalla alueella.

Mutta on myös pohdittava sitä, ovatko lait ajantasalla ja mikä on oikedenmukainen rangaistus? Onko kansallinen turvallisuus niin tärkeää, että on luovuttava omasta yksityisyydestä, annettava viranomaisten toimia salassa ja jahdattava maailman ääriin niitä, jotka tätä salailun verhoa raottavat? Entä pitäisikö tekijänoikeuksia, ja erityisesti tekijöiden toimeentuloa, pyrkiä suojelemaan jotenkin muuten kuin rajoittamalla tiedonvälityksen vapautta?

Näitä viittä henkilöä yhdistää se, että heistä on tehty tekojaan suurempia konnia. Vanhan maailman rakenteet eivät suvaitse uuden maailman ajatuksia. Taistelu näistä kansalaisoikeuksista tulee olemaan yksi 2000-luvun ensimmäisen vuosisadan tärkeimmistä. Tuleeko teknologiasta vapauden vai vallan väline?

Erityisesti tätä viisikkoa yhdistää kuitenkin se, että heidän ajamansa ajatus vapaasta, rajattomasta ja rajoittamattomasta tiedonvälityksestä on jätetty ajojahdin varjoon. Se on ehkä jännittävämpi ja taatusti helpompi tarina median kerrottavaksi. Tärkeämpi se kuitenkaan missään nimessä ole.

Monien muidenkin kuin Snowdenin kohdalla tämä ajojahti jatkuu yhä. Assange piileskelee jahtaajiensa toimivallan ulkopuolella Ecuadorin lähetystössä Lontoossa. Dotcom käy oikeutta kartanostaan käsin. Vuodesta 2010 lähtien vangittuna pidetty Manningkin on vihdoin päässyt oikeuden eteen.

Ainoastaan Aaron Swartziin kohdistunut ajojahti on päättynyt. Hän lopetti sen itse – hirttäytymällä.

Voisiko oikeus voittaa edes muiden kohdalla?

Kirjoittaja on Vihreän Langan toimittaja.

Tweet