Ydinvoima

Ympäristöjärjestö Greenpeace muistuttaa, että Fukushiman ydinonnettomuus jatkuu yhä. Esimerkiksi tuhoutuneiden reaktoreiden reaktorisydänten paikkaa ei tiedetä ja reaktorien sekä käytetyn polttoaineiden säilytysaltaiden jäähdytys perustuu väliaikaisiin ratkaisuihin.

avainsanat: ydinvoima

2013-05-20 08:55 - Lasse Leipola

Cesium-137:n määrä ilmakehässä nousee tavanomaisesti keväisin, mutta huhtikuussa on mitattu normaaliin verrattuna jopa viisinkertaisia arvoja. Säteilyturvakeskus kuitenkin korostaa, ettei mitatuista pitoisuuksista ole haittaa terveydelle.

avainsanat: radioaktiivisuus, säteily, ydinvoima

2013-04-23 08:57 - Lasse Leipola
Fennovoiman hallitus on päättänyt aloittaa neuvottelut venäläisen Rosatomin kanssa. Yhtiö harkitsee 1 200 megawatin painevesilaitoksen hankkimista Hanhikiven voimalan reaktoriksi. Toinen vaihtoehto on Toshiban kiehutusvesireaktori.

avainsanat: ydinvoima

2013-04-05 11:32 - Lasse Leipola

Helsinki on Suomen kunnista selvästi vahvimmin mukana uusissa ydinvoimahankkeissa. Pienillä omistusosuuksilla eri sähköyhtiöiden kautta on molemmissa hankkeissa mukana mahdollisesti jopa suurin osa Suomen kunnista.

avainsanat: ydinvoima

2013-03-14 13:16 - Sammeli Heikkinen

avainsanat: ydinvoima

2013-03-14 13:16 - Sammeli Heikkinen

Fukushiman laitosalueen jäähydttämisessä arviodaan syntyvän jopa 700 000 kuutiometriä radioaktiivista jätevettä. Evakuointialueen puhdistamisessa syntyy puolestaan 30 miljoonaa tonnia jäteainesta.

avainsanat: ydinvoima

2013-03-11 13:19 - Lasse Leipola
Greenpeacen järjestämissä mielenosoituksissa on tänään torstaina vaadittu ydinvoimaloiden rakentajia ja niitä käyttäviä energiayhtiöiltä vastuuseen onnettomuuksista. Fukushiman ydinonnettomuuden toinen vuosipäivä on ensi viikolla.

avainsanat: ydinvoima

2013-03-07 16:11 - Päivi Hujakka
Fukushiman kaksi vuotta sitten sattunut ydinvoimalaonnettomuus nosti alueen asukkaiden syöpäriskiä, arvioi maailman terveysjärjestö WHO. Myös joka kolmannella pelastustyöntekijällä on onnettomuuden seurauksena kohonnut syöpäriski.

avainsanat: ydinvoima

2013-02-28 14:07 - Lasse Leipola

Onko nykyisillä omistajilla rahaa rakentaa voimala, jonka hinnaksi on arvioitu jopa yli 8,5 miljardia euroa?

avainsanat: fennovoima, ydinvoima

2013-02-15 16:35 - Sammeli Heikkinen

Teollisuuden voima varautuu siihen, että Olkiluoto 3 -ydinvoimala aloittaa sähköntuotantonsa vasta vuonna 2016. Alun perin voimalan oli määrä käynnistyä kesällä 2009.

avainsanat: ydinvoima

2013-02-11 14:30 - Lasse Leipola

Kommentit

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.