Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

23.11.2018

Joskus kaivosta suunnitellaan alueelle, jossa se uhkaa luontoa ja elinkeinoja erityisen paljon. Mutta asioihin voi vaikuttaa! Pyysimme konkareilta vinkkejä, kuinka kaivos kaadetaan.

31.1.2013

Jos suomalaisjoukko valitaan osaksi Euroopan teknologiainstituutin tutkimus- ja innovaatioyhteisöä, luvassa on miljoonia euroja lisärahaa tutkimukseen ja yhteistyökumppaneita ympäri Eurooppaa.

9.1.2013

Alumiinin ja sinkin tuotannon sivutuotteen, indiumin käyttö on teknologiateollisuudessa kasvanut räjähdysmäisesti 2000-luvulla. Helsingin yliopiston professorin Markku Leskelän mukaan indiumin hinta nousi vuosina 2003–2006 jopa 900 prosenttia.

21.8.2012

Nykyisellä kulutustasolla ihmiskunta vähentää vauhdilla maapallon luonnonvaroja, sillä kulutus on vuosittain noin puolitoistakertainen maapallon tuotantoon verrattuna.

14.6.2012

Väestönkasvun rajoittaminen on ollut poliittinen tabu, josta on päästävä eroon, jotta kestävän kehityksen huippukokous Riossa voi onnistua. Tätä mieltä ovat tiedeakatemioiden verkosto IAP:hen kuuluvat 105 tiedeinstituutiota.

21.11.2011

EU:n ja Suomen biopolttoainepolitiikka uhkaa haaskata luonnonvaroja ja lisätä haitallisia ilmastovaikutuksia, varoittaa Suomen luonnonsuojeluliitto.

30.5.2011

Maankäytön ympäristöriskit ja kaupunkien materiaalivirrat noussevat esiin tällä viikolla pidettävässä kansainvälisen luonnonvarapaneelin kokouksessa Helsingissä.

19.5.2011

Sademetsien hakkuita aiheuttaa erityisesti kahvinjuonti, lihantuotannossa käytettävä soijarehu sekä sipsit, keksit ja muut valmisteet, joissa käytetään palmuölyä.

5.4.2011

Luonnonmarjojen ja sienien keräämisestä tuli viime vuonna eniten rahaa koko vuosikymmenellä. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan varsinkin sienistä kertyneet rahat yllättivät, sillä kesä oli kovin kuiva.

23.2.2011

Eduskunnan talousvaliokunta haluaa karsia luonnonvarojen käyttöön liittyvää byrokratiaa. Sen mietintö valtioneuvoston luonnonvarastrategiasta valmistui keskiviikkona.

9.12.2010

Suomen luonnonvaroja pitää käyttää kestävästi, ja yksi Suomen tärkeimmistä luonnonvaroista on puhdas vesi. Näihin keskiviikkona eduskunnassa käsitellyn luonnonvaraselonteon päätelmiin yhtyivät kaikki puolueet.

19.8.2010

Lauantaina vietettävä ylikulutuspäivä on tänä vuonna yli kuukautta aiemmin kuin vuonna 2009. Loppuvuosi elätään yli varojen.

21.1.2010

Keskustan vihrein mies Kimmo Tiilikainen ei vielä halua Matti Vanhasen pallille, mutta tulevaisuusselontekojen rustaaminen kiinnostaa.

21.4.2009

Suurin osa kotitalouksien käyttämistä luonnonvaroista kuluu sähkö- ja elektroniikkalaitteiden valmistamiseen. Nuukuusviikolla kampanjoidaan pidemmän käyttöiän puolesta.

8.4.2009

Keskiviikkona julkistetun kansallisen luonnonvarastrategian mukaan Suomen pitäisi olla edelläkävijä luononvarojen älykkäässä hyödyntämisessä. Tavoitteena on koko yhteiskunnan läpäisevä biotalous.

3.4.2009

Joukko järjestöjä vaatii Nokiaa julkistamaan alihankintaketjunsa sekä jäljittämään matkapuhelimissaan käyttämiensä raaka-aineiden alkuperän.

16.3.2009

Suomalaisten aiheuttamista ympäristövaikutuksista puolet syntyy rajojemme ulkopuolella. Palveluiden kuluttaminen ei olekaan tavaroiden ostamista vihreämpi vaihtoehto. Juttua on päivitetty klo 13.33.

25.2.2009

Hallituksen kaksipäiväisessä politiikkariihessään eilen illalla valmiiksi saamassa kannanotossa luonnonvarapolitiikan merkitystä korostetaan hallitusohjelmaa painokkaammin.

17.11.2008

Valtion aluehallinnon uudistus siirtäisi luonnonvarojen käytön ohjausvaltaa maakuntaliitoille. Elinkeinoelämä saa lisää sananvaltaa ympäristön kustannuksella, sanoo Tuire Laurinolli Suomen luonnonsuojeluliitosta.

29.10.2008

Ekologinen jalanjälki on paisunut jo niin suureksi, että pian tarpeiden tyydyttämiseksi tarvitaan toinen planeetta. Ihmiskunnan hiilijalanjälki on kymmenkertaistunut vajaassa viidessäkymmenessä vuodessa.

3.6.2008

One did it -verkkopalvelu kertoo, kuinka suuren taakan ympäristölle aiheutat. Käyttäjät voivat myös perustaa joukkueita ja kilpailla toisia vastaan vähentämällä luonnonvarojen käyttöä.

14.2.2008

Suomi tekee pikavauhtia suunnitelman luonnonvarojen käytöstä. Muuten sen tekee joku muu.

Viite